Onko hevosesi tulossa ontumatutkimukseen?

Saavu paikalle hyvissä ajoin, niin että hevosesi saa hengähtää ennen tutkimuksen alkamista. Varaudu siihen, että hevosta halutaan juoksuttaa sekä suoralla, että ympyrällä. Hevosella olisi hyvä olla mukana juoksuttaja ja tarvittaessa suitset. Jos ongelma tai oire näkyy ainoastaan ratsastettuna tai ajettaessa, on klinikalla mahdollisuus myös näyttää hevonen ajettuna tai ratsain. Tästä olisi hyvä mahdollisuuden mukaan ilmoittaa jo aikaa varatessa.

Jos hevosta on tutkittu samasta vaivasta jo aikaisemmin muiden eläinlääkäreiden toimesta, on etu jos tiedot edellisistä tutkimuksista on saatavilla tutkimuksen yhteydessä. Tämä voi myös säästää kuluja, jos esimerkiksi kuvantamisessa voidaan käyttää apuna jo tehtyjä tutkimuksia.

Hevonen olisi hyvä pitää mahdollisuuden mukaan liikkeessä tutkimukseen saakka. Kuitenkin jos hevonen ontuu kävellessään tai kovin selkeästi ravissa, voi hevosta pitää kävelyliikunnalla tai jopa karsinalevossa tutkimukseen saakka. Tarvittaessa voitte kysyä asiaa klinikkahenkilökunnalta etukäteen.

Hevosklinikka
Laukaa | Mikkeli | KUOPIO | Rovaniemi

Kiinnostuitko palveluistamme?